Elsa Tölli haluaa tehdä runopropagandaa
13.10.2017
Elsa Töllin hymy ylettyy korviin asti ja valaisee kahvilan yläkerran hämäryyden. Nauru hersyy puhuessa ja silmissä loistaa valo. Nuori runoilija säteilee energiaa ja levittää sitä ympärilleen, aivan kuten hän tekee esiintyessäänkin. Silloin Tölli rikkoo perinteistä painetun tekstin runotraditiota esittämällä tekstejään ääneen lavalla. Pelkkää lukemista naisen lavarunous ei kuitenkaan ole, se liikkuu jossain spoken word -rapin ja teatteriesityksen välillä.
Lavalla Tölli räiskyy. Hän on kuin sähikäinen josta ei saa kiinni, mutta joka jättää jälkeensä sellaisen tunteen, jossa ihmettelee mitä juuri tapahtui. Jokainen sana, niiden painotukset ja kielellä kikkailu on hiottu pisteeseen, joka sykähdyttää ja laittaa ihon kananlihalle. Runoilija ei säästele mitään ja on hyvin räväkkä ja rehellinen, mutta jättää myös juuri sopivasti kertomatta. Kuulija voi samaistua tai vain vaikuttua syvästi, mutta jäljen Tölli joka tapauksessa jättää. Ei ihme, että hänen on sanottu olevan lavalla parhaimmillaan.
22-vuotias Tölli on kotoisin Lohjan Muijalasta. Ei olisi tullut kuulonkaan, että hän olisi jäänyt opiskelemaan kotiseudulleen. Sen sijaan hän matkusti lukiovuosien ajan joka päivä Helsinkiin, Kallion ilmaisutaidon lukioon. Helsingissä oli jotain jännää, villiä ja houkuttelevaa. Kodilta se ei tuntunut, mutta lukion loputtua Tölli päätti kuitenkin muuttaa kaupunkiin. Nyt hän opiskelee kolmatta vuotta sosiologiaa ja teatteritiedettä Helsingin yliopistossa.
"Mulla on melkein jo ikävä niitä matkustusaikoja, siinä oli jotain sellaista tiettyä tunnelmaa. Siinä sai jättää menneen taakseen fyysisesti ja tulla aamulla aikaisin tänne ”suureen” kaupunkiin. Helsinki tuntui niin isolta ja hienolta!", Tölli muistelee.
Lukioon tulo oli käänteentekevää nuoren naisen elämässä, sillä siellä hän löysi lavarunouden ja Helsinki Poetry Connectionin, HPC:n. Kyseessä on vuonna 2008 perustettu lavarunousyhteisö, joka edistää runouden, rap-lyriikan ja spoken word -kulttuurin asemaa Suomessa. Töllille kaikki alkoi kuitenkin lukion keikasta, jossa hän esitti tekstiään, jokseenkin samoin kuin hän lukee nykyäänkin.
"Siellä oli helppo aloittaa, kavereita oli katsomassa ja ne oli tosi vastaanottavaisia. Toisaalta se oli myös kuumottavaa, koska esiintymiset olivat tosi tärkeitä ja ne otettiin tosi vakavasti. Muistan että mua jännitti ihan hulluna. Varmaan siksikin, että se meni niin hyvin, jäin siihen koukkuun ja se ikään kuin jäi päälle. Oli kiva löytää paikkani kirjoittajana tällä tavalla."
Ennen lukion alkua Tölli ei ollut juuri kirjoittanut. Hän harrasti kyllä taiteita, mutta lähinnä kuvataiteen muodossa. Lukiossa Töllistä tuntui, että kaikki muut olivat jo löytäneet oman ilmaisumuotonsa, olivat hyvin profiloituneita sekä varmoja omasta alastaan. Koulun kirjoittajat vaikuttivat hänen mielestään paremmilta, erilaisilta ja kunnollisilta, suorastaan kadehdittavilta.
Töllikin alkoi kirjoittaa, mutta se ei tuntunut täysin oikealta. Hän oli levoton ja kärsimätön, eikä halunnut kirjoittaa mitään pöytälaatikkoon piiloon. Hän ajatteli, että jos hän kirjoittaisi kirjan, se täytyisi kirjoittaa kerralla ja julkaista heti. Seuraavaksi Tölli kokeili teipata runojaan kaikkien nähtäville koulun seinille. Silloin joku koulun runoilijoista tuli sanomaan, että aion -sana kirjoitetaan ilman "jiitä". Tölli oli tulistunut.
"Mulla tuli joku hirvee kapina, että mähän en miksikään runotytöksi ala", hän nauraa.
Koulun lavalla lausuttu teksti jäi polttelemaan kaipuuna esiintymään. Pian Tölli pääsikin uudestaan lavalle, nuorten Poetry Jameille toimintakeskus Happeen. Tapahtuman jälkeen runoilija Harri Hertell pyysi Töllin esiintymään Helsinki Poetry Connectionin Kiiski Open Mic –tapahtumaan ja liittymään mukaan runoilijakollektiiviin.
"HPC tuntui turvalliselta. Jotenkin siihen pääsi heti mukaan, kynnys oli tosi matala. Ja kun mua pyydettiin niin pian keikalle josta vielä maksettiinkin, tajusin että lavarunous on tärkeää ja haluttua työtä", Tölli kertoo.
Vaikkei Tölli ollut aiemmin juuri esiintynyt, lavalla olo tuntui heti alusta saakka luontevalta. Lukiossa tehtiin teatteria, mutta se oli erilaista. Kun Tölli nousi lavalle lukemaan runoja, hänellä ei ollut minkäänlaista roolia. Hän vertaa esiintymistä pyörällä ajoon: ensiksi se on ihan mahdotonta mutta kun sen tajuaa ja pääsee ensimmäisen kerran kynnyksen yli, siihen jää koukkuun.
Tänä päivänä esiintymiseen kuuluva jännitys ja sen tuoma adrenaliini ovat Töllin mielestä koukuttavia. Esiintymisjännitystä on täytynyt kuitenkin ensin oppia kontrolloimaan. Aluksi Tölli yritti vielä juuri ennen lavalle menoa kerrata runoja läpi ja muistaa kaiken ulkoa. Tällainen pyrkimys kontrolloida esiintymistilannetta ennalta johti joskus jopa siihen, että hän joutui jättämään koko keikan välistä kun pelko siitä, ettei osaisikaan kaikkea, kasvoi liian suureksi. Lopulta hän oppi, ettei kaikkea pidäkään hallita totaalisesti juuri ennen h-hetkeä.
"Lavalla ei voi koskaan onnistua täydellisesti. Ei niitä tekstejä voi pitää päässä kaikkia samaan aikaan. Jos en ennen muistanut jotain kohtaa, menin ihan paniikkiin. Nykyään olen hetken yksin ennen lavalle menoa. Nautin siitä, että tiedän puolittain mitä mä oon tekemässä, mutta pyrin osittain jättämäänkin siihen sellaisen vaarantunteen. Ajattelen, että se on yleisöllekin jännittävää jos mä oon vaan pelmahtanut paikalle jostain. Keskentekoisuus saa näkyä, se on lumoavaa", Tölli sanoo.
Lavalla olo on runoilijalle erilaista kuin vaikkapa näyttelijälle. Roolit on riisuttu ja runoilijan on oltava rehellisenä itsenään kertomassa henkilökohtaisiakin stooreja. Sanat tuovat kuitenkin hieman suojaa koko totuudelta. Suusyöpä voi muuttua tekstissä suukivuksi, veli siskoksi ja pilliksi kääritty metrolippu onkin oikeasti ”tarina jostain Berliinin fetissi-bileistä”.
"En ole oppinut raadollista rehellisyyttä kirjoittaessa. Vaikka mä olen lavalla ilman roolia ja tunteeni on aito, niin peittelen tosi monia asioita tekstin tasolla. Usein vaihdan joitain juttuja outojen sanojen taakse, että ne ei olisi liian paljastavia. Toki se on ihan normaalia, onhan runoudessa kaikki metaforatkin, mutta välillä se tuntuu turhalta peittelyltä. Että tekstini olisi vielä parempaa, jos pääsisin ihan asian ytimeen. Mä olenkin nyt tutkinut uusia runoja kirjoittaessa, että miltä tuntuu kertoa vielä rehellisemmin jotain. Se on kiehtovaa", Tölli kertoo.
Henkilökohtaisista aiheista, tragikoomisesta elämästä, oivalluksista ja sattumista muodostuvat tekstit syntyvät epäsäännöllisesti ja rykäyksittäin. Kun Tölli kirjoittaa, hän kirjoittaa vähintään neljä runoa kerralla. Kun tekstit tulevat, ne tulevat ulos yhtenä ryöppynä. Niitä varten ei tarvita erityisempää ympäristöä tai tietynlaista tunnetilaa. Tekstiä luodessa sanoja täytyy kuitenkin saada puhua ääneen ja maistella suussa: miltä ne tuntuvat, kuulostavat ja miten ne sointuvat yhteen. Tekstin valmistuttua niitä onkin jo ryhdyttävä opettelemaan ulkoa lavalle menoa varten.
"Esiintymisessä on aina loputtomasti treenaamista. Aina kun kirjoitan uuden tekstin fantasioin siitä, että osaisin sen heti ulkoa vaikka unissani. Sitten voisi käyttää kaiken energiansa pelkästään tunteeseen jonka teksti lavalla herättää. Mulle on jotenkin syöpynyt päähän, että kuulemma paperin pitäminen kädessä syö 80% ihmisen energiasta. Mutta mitä enemmän esiintyy, sitä enemmän tätä oppii", Tölli sanoo.
Tölli on lukenut viime aikoina klassikkokirjallisuutta, kuten Södergrania, Ginsbergiä ja Valaa. Vielä enemmän hän kuitenkin hakee inspiraatiota itse esiintymistilaisuuteen kuin kirjoittamiseen. Kehollisella ilmaisulla ja läsnäololla on niin suuri merkitys Töllille, että kirjoittaminen tuntuu suorastaan alisteiselta esiintymiselle. Hän inspiroituu esimerkiksi katsomalla Silvana Imamin, Crystal Castlesin ja monien suomipunk-bändien keikkoja Youtubesta. Näitä kaikkia yhdistää Töllin mukaan väkevän rikas esiintyminen jossa lyriikat jäävät toissijaiseksi, läsnäolon varjoon.
"Sillä hetkellä kun poistuu lavalta, esitys lakkaa olemasta esitys. Se on olemassa vaan sen hetken. Mutta mä oon tavallaan nauttinutkin siitä, että pullikoi kaikkea vähän konventionaalista vastaan. Kirjallisuusala on kuitenkin periaatteessa teollisuusala: loppupeleissä taiteellisuus on välinearvo taloudelliselle hyödylle. Ja mä tykkään siitä, että olen väliinputoaja. Ajatus, että mä nyt alkaisin kirjailijaksi tai vaihtoehtoisesti menisin johonkin Teatterikorkeakouluun, tuntuisi tyytymiseltä johonkin valmiiseen malliin. Tämä on kuin sukupuolten määrittelykeskustelu, että jotkut närkästyy siitä miksei vaan voi olla yksinkertaisesti miehiä ja naisia ja kirjailijoita ja näyttelijöitä. Mä nyt olen vaan jotain siltä väliltä", Tölli pohtii.
Kulunut kesä oli Töllille kiireistä aikaa. Hän oli mukana Runoutta! -kiertueella, jossa joukko runoilijoita vieraili yläkouluissa esiintyen ja kertoen työstään. Tämän jälkeen hän esiintyi Ruisrockissa ja Sidewaysissa sekä monilla muilla lavoilla. Lukuisat keikat eivät ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys. Jotkut kirjallisuuteen liittyvät työt tai keikat jäävät saamatta sen takia, ettei Tölli ole julkaissut kirjaa.
”On hankalaa, jos kansien välissä oleva teksti voidaan yhä kokea ratkaisevana sen suhteen, pääseekö lavalle esiintymään. Sellaista tapahtuu kuitenkin harvoin, ja toisaalta se kannustaa myös kokoelman työstämisen harjoitteluun", hän toteaa.
"Kesän keikkoja oli niin laaja skaala, että tavallaan ei koskaan tiennyt oliko menossa Mynämäen ala-asteen jumppasaliin, Sidewaysiin, kirjakauppaan, Vuosaaren nuorisotalon kulmalle kaatosateeseen vai Maailma kylässä -festareille Amnestyn telttaan. Oli jotenkin mieletöntä, ettei voinut tietää mitä on luvassa. Sellainen myös lisää jännitystä, koska ei voinut varautua siihen sosiaaliseen tilanteeseen. Jotenkin siihen aina kuitenkin sopeutuu. Kaikkialla muualla paitsi runoklubeilla ihmiset ei myöskään tiedä mitä odottaa, joten yleisön joukossa syntyy mahtavia reaktioita”, Tölli kertoo.
Runoutta -kiertueella Tölli huomasi, että lasten käsitykset runoudesta liittyivät monesti lähinnä Kalevalaan. Autenttisen hämmentyneet reaktiot tuntuivat upeilta. Myöskin vanhemman yleisön keskuudessa reaktiot ovat olleet mahtavia. Moni on alkanut puhumaan esimerkiksi omista lapsistaan ja siitä, kuinka "oman tyttären pitäisi kuulla Elsaa". He ovat olleet vaikuttuneita, vaikka Töllin tekstit eivät välttämättä olekaan sellaisia, joihin he voisivat samaistua.
”Ne ovat ehkä vähän moderneja ongelmia 60-luvulla kasvaneille”, Tölli virnistää.
Tölli toteaa, ettei hän voisi koskaan luopua esiintymisestä. Hän ei silti halua tehdä pelkkää lavarunoutta. Valmistuttuaan hän toivoo pystyvänsä yhdistämään sosiologiaa ja taidetta. Samoin häntä kiinnostaa myös esimerkiksi mielenterveystyö ja seksuaaliterveys, esitystutkimus sekä teatteri tieteen kannalta.
Juuri nyt moni haluaisi kokea Töllin tuotannon muuallakin kuin vain lavalla: naiselta on toivottu kirjan lisäksi DVD:tä, levyä ja milloin mitäkin. Vastikään Tölli onkin julkaissut kaksi runovideotaan Youtubessa. Se on tuntunut innostavalta ja hän aikoo jatkaa videoiden tekoa. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että "monologit" eivät toimisi kansien välissä yhtä hyvin kuin livenä. Kansissa ne tuntuvat osittain kuolevan.
"Kaikki julkaisevat kirjailijat kokevat esiintymisen aina pakollisena pahana, mutta mulle se on tavallaan toisinpäin. Mulle se julkaisu olisi pakollinen paha esiintymisen sivussa. Lavarunous on niin kiinteästi kiinni omassa persoonassani. Mietin, että jos julkaisisin kirjan voisin tehdä sen myös Banksy-tyylillä. Kun julkaisisin pseudonyymina kirja olisi täysin irtautunut lavarunoudestani”, Tölli suunnittelee.
Tulee Tölliltä kokoelma tai ei, hän tulee aina ylläpitämään lavarunokulttuuria. Hän haluaa tuoda sitä nuorten keskuuteen ja levittää tietoa siitä yhteiskunnallisella tasolla. Hän haluaa tehdä runopropagandaa. Ja tietenkin kirjoittaa lisää.
"Mä pyrin nyt jo tekemään kaikkea sitä, mitä mä haluaisin tehdä viiden vuoden päästä. Sillon mä vaan teen paremmin, laajemmin ja vaikutusvaltaisemmin. Ja sitten mä haluaisin oppia sämpläämään teknoa. Ja kyllä mä haluisin pienoisromaanin julkaista. Se olisi proosaa. Ehkä mä jättäisin mun runot vaan lavalle elämään toistaiseksi. Ja kirjoittaisin jotain muuta silläkin uhalla, että se olisi ihan kauheeta. Kuitenkin mä oon sitä mieltä, ettei lavarunouden - tai runouden ylipäätään - tarvitsisi olla alisteinen millekään kirjallisuudelle. Se on niin vahvaa itsessään, siinä on loputon määrä suuntia joihin voi lähteä ja mahdollisuuksia joita voi tutkia."
Elsa esiintyy seuraavan kerran lyhyesti FemF-tapahtuman avomikissä sekä Turun Runoviikoilla 3.11. Bar Össa.
Elsan isännöimä Ruusu Open mic –klubi seuraavan kerran 19.11. ravintola Sörkan Ruusussa.
Keikkatiedot päivittyvät Töllin tumblriin ja runoilijan Instagramin löydät täältä.