Täyttä höyryä Hyvinkäälle!
16.8.2017
Matkustin kuluneena sunnuntaina kolmella eri junalla Hyvinkäälle, sieltä pois ja jopa kaupungin sisällä. Ainoastaan yksi niistä oli täysin tavallinen lähijuna, eli matalalattiajuna Sm4. Varhain aamulla istuin Helsingin päärautatieasemalla siemaillen aamukahvia ja huomaten jonon muodostuvan pikkuhiljaa raiteen kuusi läheisyyteen. Olin yrittänyt etsiä aiemmin Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:n verkkosivuilta tietoa Hyvinkäälle lähtevän museojuna Valtterin lähtöpaikasta tuloksetta. Samaten huomasin harmikseni ettei silmiini osunut itse asemallakaan tietoa erikoislaatuisen junan lähtöpaikasta. Kiirehdin jonon jatkoksi ja sain ostettua lipun itse junan kyytiin sekä määränpäähäni, Suomen Rautatiemuseon vuotuiseen Rautatiemuseopäivään.
Olen rautatieläisten sukua. Isänisäni kasvoi historiallisen Rautatiemuseon pihapiirissä. Tällöin kyseessä ei ollut vielä tietenkään museorakennus, vaan 1870 -luvun alussa rakennettu Hanko-Hyvinkää -rautatien juna-asema ja sen varikkoalue. Alun perin yksityinen rautatie yhdisti Hangon sataman sekä Helsinkiin että Pietariin. Alueen alkuperäisistä rakennuksista näyttelytiloina toimivat asema, veturitalli ja kasarmi. Pikkutyttönä minua on viety useaan otteeseen museolle katsomaan vanhoja junia ja kuuntelemaan paappan kertomana tarinoita niistä sekä hänen lapsuudestaan alueella. Astuessani museoon nykyään, lapsuus tulvii mieleeni, junien tuoksu ja tunnelma on sama. Vanhat junat ovat osa minuuttani, jonka takia valitsin tämänkin Rautatiemuseopäivän Flow-festivaalisunnuntain sijaan.
Olin poikkeuksellinen näky junassa täynnä lapsiperheitä ja vanhempia miespuolisia junaharrastajia. Lapset kiljuivat riemusta, kikattivat ja pyysivät "iskää istumaan viereen koska pelottaa hirveesti". Vanhemmat miehet kertoilivat junajuttujaan innostunut tuike silmissään. Ystävällinen, talkoolaisista koostuva henkilökunta teki parhaansa matkan aikana lippuja myyden ja tapahtumarannekkeita jaellessaan. Minä istuskelin kiireettömänä nauttimassa toista aamukahvikupillista junan ravintolavaunussa, josta nousin pariin otteeseen kiertelemään historiallisen junan vaunuja. En ollut ainoa valokuvaaja, tämän perinnejunan vaunut ikuistuivat muidenkin junaintoilijoiden filmeille.
Valtteri on Pieksämäen konepajassa ja Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä Suomen rautateiden 150-vuotisjuhlavuodeksi 2012 kunnostettu junakokonaisuus. Siinä on neljä entisöityä puurakenteista vaunua. Vaunut edustavat eri vuosikymmeninä käytössä ollutta kalustoa. Vanhin vaunu on salonkivaunu 1920-luvulta. Kolmannen luokan matkustajavaunu on peräisin 1940-luvulta ja toisen luokan matkustajavaunut 1950- ja 1970-luvuilta. Salonkivaunun sisustuksessa on suuri osa edelleen alkuperäistä. Dieselveturi on valmistunut vuonna 1965, mutta sen ulkoasu on 1990-luvulta. Dieselveturi Dr13:n ja kulunvalvontalaitteen ansiosta perinnejunalla voidaan liikennöidä rajoituksetta kaikilla Suomen rataosuuksilla, kuten tänäkin Rautatiemuseopäivänä.
Junamatka oli ohi reilussa tunnissa ja saavuimme auringossa paistattelevaan tapahtumapäivään. Rautatiemuseopäivä järjestettiin nyt 25:ttä kertaa ja tapahtuman kulku oli jokseenkin samanlainen kuin aiempina vuosina. Oli kääntöpöytänäytöksiä, joilla muutamaa vanhaa veturia pyöräytettiin ympäri kääntöpöydällä ihmisvoimin, sekä museojuna Leenalla ajelua pihapiirissä. Talkooväellä toimiva tapahtuma oli lämminhenkinen ja innostunut ja väkeä saapui paikalle runsaasti. Museojunat kuljettivat tapahtumaan Helsingin lisäksi myös Karjaalta sekä Riihimäeltä. Kyytiin pääsi joiltakin väliasemilta, ja Rautatiemuseolle suoraan saapuvalla junalla pääsi kotiin myös takaisin. Itse jäin Hyvinkäälle pidemmäksi aikaa, ja tyydyin yhdensuuntaiseen elämykseen. Sen sijaan pääsin istumaan kuitenkin Lättähattu -junan kyytiin kun se ajoi museolta muutaman metrin päähän ja takaisin.
Tällä kertaa en vieraillut varsinaisissa veturitallin museohalleissa. Olen nähnyt jokaisen junan niin monta kertaa ja halusin säästyä jonottamisilta ja ihmismassoilta. Sen sijaan vein viime kuussa poikaystäväni museoon junia katsomaan, joten muistikuvat paikasta ovat yhä kirkkaina mielessä. Lapsuuteeni verrattuna museo on uudistunut paljon. Olen muistavinani, että joihinkin juniin pääsi sisään, mutta saatan olla väärässäkin. Hauskana näkyvänä - tai ennemminkin kuuluvana - uutuutena halleissa ovat äänitehosteet, joita on liitetty junien yhteyteen. Historia tulee vielä tarkemmin mukaan nykyhetkeen, kun kuulee puksutusta ja vihellyksiä. Sunnuntaisessa tapahtumassa ei kuitenkaan äänitehosteisiin tarvinnut turvautua. Höyryveturit Prinsessa, Pikku-Jumbo ja Ukko-Pekka tuottivat ääntä niin, että monen perheen pienimmän korvilla lepäsivät kuulosuojaimet.
Suomen Rautatiemuseo on ehdottomasti Hyvinkään parhaita nähtävyyksiä. Näin kesäaikaan (31.8. saakka) se on auki päivittäin 10-17 eivätkä pääsylippujen hinnatkaan juuri päätä huimaa. Yhdeksällä eurolla aikuinen pääsee tutustumaan museohalleihin täynnä historiallisia junia sekä pihapiirin rakennuksiin, vanhaan asemaan sekä kasarmiin, joista löytyy lisätietoa rautateiden menneisyydestä. Kasarmin näyttely kertoo rautateiden rakentamisesta, rautatieliikenteen hoidosta, eri rautatieammateista sekä Hyvinkäästä rautatiekaupunkina. Museohalleissa pääsee muun muassa kurkistamaan niin tsaarin kuin presidentinkin vaunuihin upeine antiikkikalusteineen sekä kulkemaan junan alla ja näkemään sen kaiken koneiston. Lisäksi kierrellessä ja katsellessa pystyy ammentamaan junatietoutta opasteista, jotka avaavat sekä matkailua että junatyyppien tietoja varsin kattavasti.
Eikä museon upeus jää tähän. Rakennusta ympäröi kaunis piha, jossa on kauniita pieniä riippuoksaisia omenapuita. Kyseessä on Rautatieomenapuu eli Malus Hyvingiesis joka on aito hyvinkääläinen, VR:n keskuspuutarhalla siemenkylvöksestä löydetty lajike. Niitä kasvatettiin aiemmin Hyvinkään nykyisen torin ja Jussintorin alueella, jossa sijaitsi aiemmin tämä Valtion Rautateiden keskuspuutarha, tietää isäni kertoa. Puu on koristeomenapuu, mutta sen pienet omenat ovat kuitenkin syötäviä. Sateenvarjomainen rakenne on innoittanut omasta puustaan ylpeät hyvinkääläiset hankkimaan myös puun lehvästöllä kuvioidun sateenvarjon, joita on saanut ainakin Taidemuseon museokaupasta. Näitä sateensuojia oikeasti näkyy Hyvinkäällä paljon!
Museo sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Hyvinkään rautatieasemalta. Sinne on siis helppo kenen tahansa saapua. Mikäli museoon ei ihan heti pääse tutustumaan paikan päälle, sillä on pari kattavaa verkkonäyttelyä muun muassa naisista rautatieläisammateissa! Kuten tapahtumassa tuli huomattua, vanhat junat kiinnostavat kaikenikäisiä. Niin lasten kuin aikuistenkin olemuksessa näkyi aito riemu Ukko-Pekan saapuessa Karjaalta museolle. Sitä odotettiin aidan vieressä kamerat tanassa, ja kun vihdoin junan pillit vihelsivät, väkijoukko kohisi. Oma tallenteeni tapahtumasta muistutti maailman ensimmäistä elokuvaa, Lumièren veljesten "Juna saapuu asemalle" dokumentaatiota. Ja olihan niissä jotain yllättävän samankaltaista tunnelmaltaan. Ikivanha juna saapuu ja sitä odotetaan innoissaan. Tässä tapauksessa ihmiset eivät juosseet pois kuten elokuvateatterista muinoin, vaan riemuitsivat yhä upean vanhan junan vihdoin pysähtyessä.
Suomen Rautatiemuseo
Hyvinkäänkatu 9, Hyvinkää
avoinna ma-su 10-17 (31.8. saakka) ja 1.9.-31.5. ti-pe 12-15 ja la-su 12-17