Kylmiä väreitä ja räiskyvää energiaa – tätä kaikkea on Sibafest 2018
1.2.2018
Hetken sulateltuani parin päivän takaisia tapahtumia, voinen ne suoltaa ulos. En olisi osannut odottaa sellaista tunnemyrskyä, jonka Sibafestin kaksi esitystä minussa aiheuttivat. Tiesin, että voin odottaa hyvää, mutta näin ennenkuulumattoman mykistävästä lopputuloksesta en uskaltanut edes haaveilla. Kyseessä olivat Sotilaan Tarina ja Murhaballadit 2018, joista molemmat listasin jo ennakkosuosikkeihini ennen festivaalia. Hyvin osasin siis ennustaa tulevaa.
Sotilaan Tarina. Kuva: Heikki Tuuli
Sotilaan Tarina
Tiesin, että Igor Stravinskyn musiikkinäytelmä tulee olemaan absurdi ja modernisoitu, mutta yllätyin silti. Koko teos alkoi Finlandian sävelin ja Mannerheimin maalauksen nostamisella seinälle. Tarinan kulku seuraili alkuperäistä, mutta mukautui satavuotiaan Suomen sotien siivittämänä aivan omaksi, uudeksi tarinakseen.Örisevä, kaasunaamaria kasvoillaan kannatteleva entinen sotilas (Sampsa Timoskainen) vaihtaa viulunsa paholaisen (Roosa Söderholm) kanssa vanhaan kirjaan, joka opastaa rikkauksiin. Siitäkös saadaan melkoinen soppa keitettyä – jokainenhan tietää, kuinka kannattavia diilit paholaisen kanssa ovat. Voinette siis vain arvailla millaisiin katastrofeihin tarina johtaa. Ihmisen ahneus ja tyytymättömyys näyttelevät tietysti omaa osaansa.
Vain tunnin kestävä erikoinen esitys piti yleisönsä tiukasti intensiivisessä otteessaan. Absurdiutta lievensi kertojana toiminut Lauren Lehtinen, joka onnistui kuvailemaan illan tapahtumia - tosin purskahdellen välillä maaniseen nauruun. Esityksen toinen näytös johdatti yleisön vielä syvemmälle sekavaan maailmaan. Sotilas kuoriutui vihdoin kaasunaamaristaan ja paljastuikin tavalliseksi nuoreksi mieheksi joka osasikin puhua, tavoitteli prinsessaa Adidas-housuissaan (itse asiassa jokainen kolmesta näyttelijästä oli yhtäkkiä sonnustautunut kolmeen raitaan ja t-paitaan) ja oli prinsessansa kanssa tukehtua popcorniin.
Lopulta kävi niin kuin arvata saattoi, ahneella oli paskanen loppu ja piru tuli perimään saataviaan. Kaikki pyörivät avaruuspuvuissa ja bunkkerisoittajat jatkoivat soittoaan. "Kuolleista ja haavoittuneista sotilaista" koottu pieni yhtye piti hulluuden kasassa sitoen juonenkäänteet yhteen virtuoottisin sävelin.
Lisää esityksen tunnelmista voit halutessasi lukea esimerkiksi tästä Helsingin Sanomien arviosta.
Sotilaan Tarina. Kuva: Heikki Tuuli
Murhaballadit 2018
Lähdin Musiikkitalon ovista mykistyneenä. Kuluneen tunnin aikana olin vuoroin naurahdellut ja vuodattanut kyyneliä. Kuvittelin konsertin koostuvan pääosin Kimmo Pohjosen harmonikkataituroinnista, vaikka ymmärsinkin teeman tulevan pyörimään synkemmissä vesissä. Taiturimainen soitto jäi toissijaiseksi kappaleiden sisällön ja esitystavan voimakkuuden noustessa sellaisiin lukemiin, joissa pidätetään hengitystä.Päällimmäisenä koko konsertista minulla on mielessä se, kuinka iso aikuinen mies lauloi itkuvirren aidosti kyynelehtien. Ja se, kuinka vaihdetaan sujuvasti itkuvirrestä nyrjähtäneeseen rakkausdraamaan ja kevyesti kuittaillaan kolmannessa kappaleessa koko festivaalille ja Atso Almilalle - se oli silkkaa neroutta! Väliin työnnetään prinsessa Katrina piikkitynnyrissä mäkeä alas, kun hän ei naimisissa olevalle vanhalle kuninkaalle suostu ja kohahdutetaan yleisöä lumoavalla harmonikansoitolla.
Yhtä tärkeää seikkaa ei voi jättää mainitsematta. Vuoden 1918 tapahtumia nostettiin konsertissa esiin sellaisella intensiteetillä, että pystyin tuntemaan ihollani koko yleisön yllä väreilevän hiljaisuuden. Sali hiljeni täysin muusikkojen tulkitessa oletetusti Tammisaaressa seuraavana päivänä kuolevan vangin laulua. Kokonaisuudessaan konsertti sisälsi murhaballadeja niin sanotusti laidasta laitaan, kuljettaen yleisön mielikuvituksellisen ohjelmiston läpi tiivistunnelmaisesti, välillä syvemmillä vesillä ja toisinaan kepeimmin askelin. Kuten laulaja Heikki Laitinen totesi heti konsertin aluksi, murhaballadeja on hankala esittää. Ei voi laulaa liian kevyesti eikä liian raskaastikaan. Tuona iltana Laitinen ja Pohjonen onnistuivat esittämään laulunsa juuri niin hienosti kuin oli mahdollista.
Täpötäysi Camerata-sali taputti muusikot kumartamaan yhä uudestaan ja uudestaan, ja heidän lähtönsä jälkeen jokainen jäi varmasti mietteisiinsä, erityislaatuista kokemusta rikkaampana. Mikäli sinä haluat päästä samankaltaisiin tunnelmiin, ota muusikoiden Murhaballadeja-albumi soittoon vaikka Spotifyssa.
Sibafest-festivaali jatkuu yhä 3.2. saakka Helsingin Musiikkitalossa ja lähiympäristössä – ota viimeiset ohjelmanumerot haltuun täältä.