Siiri Haarla: Ich bin Siiri Haarla
2.5.2017
Siiri Haarlan malaukset puhuvat kielellä, jota haluan jäädä kuuntelemaan pidemmäksi aikaa. Vahvat mielleyhtymät ja monitulkintaiset sisällöt jäävät painamaan mieltä Galleria Huudon rappusia alas ja ulos kävellessäni. Kuvakieli on räikeää, monisyistä ja kaikki on esitetty kirkkain ja puhtain värin. Helpon tuntuisesti ja suoraan, avoimesti ja rehellisesti.
"Maalaaminen on nähdä elämänsä viilettävän unien filmirullalta pilvien lomaan suihkumoottorien jylinässä." - Siiri Haarla
Teokset kertovat elämästä. Maalaaminen on taiteilijalle elämistä, eläminen maalausta ja teoksista tuleekin Haarlalle kuvaus maalausprosessista. Taidemaalari alkaa elämään teostensa kautta, hän kertoo. Hänen maalauksissaan on maalauksia, lisäksi tässä näyttelykokonaisuudessa on muun muassa maalaus näyttelystä ja inspiraatiosta. Sekavaa, hämmentävää ja hyvin kiinnostavaa. Haarla kertoo havainnoivansa teoksissaan elämäänsä. Hän maalaa maalaamisesta ja taiteilijana olemisesta. Näyttely lähti liikkeelle elämäntilanteen muutoksesta. Täten koko näyttely on tavallaan kierros elämänkokemuksissa.
Näyttelytekstiinsä Haarla on kirjoittanut näyttelyn kertovan pelon puhkikulumisesta, itsensä ylittämisestä ja sitä vääjäämättä seuraavasta tyhjyyden tunteesta. Siinä hän toteaa myös haluavansa, että maalaukset kilpailisivat elävän ihmisen kohtaamisen kanssa. Hän haluaisi näyttää niissä sen mitä voi olla, mitä voi ajatella, mutta mitä ei voi muualla nähdä. Minun täytyy keskittyä tiiviisti pysyäkseni sataprosenttisen läsnä tässä hetkessä, kohtaamisessani teosten kanssa, ymmärtääkseni niiden sanoman. Ne prosessoituvat mielessäni yhä tätä kirjoittaessa, enkä tiedä pääsenkö vieläkään täysin niiden kanssa samalle aallonpituudelle - tämä näyttely vaatii minulta aikaa ymmärtää. Ja mahdollisesti vielä useampia galleriakäyntejä.
Siiri Haarlan maalausjälki on todella raikasta. En ole tottunut näkemään tämänkaltaista mehevyyttä Suomen kuvataiteen kentällä viime aikoina. Jälki on ronskia, mutta vaikuttaa kuitenkin tarkkaan harkitulta ja monin paikoin yksikerroksiselta, hyvin puhtaalta. Taiteilija kertookin harkitsevansa siirtonsa maalauksessa tarkkaan. Hän ei luonnostele, vaan lähtee maalaamaan suoraan kankaalle. Teos etenee sitä kuunnellen ja syntyviä elementtejä kuulostellen.
Ich bin -näyttely on syntynyt nopealla aikavälillä, Haarla on lähes asunut työhuoneellaan. Näyttely on rakentunut teos kerrallaan, sillä taiteilija kokee mahdottomaksi keskittyä moneen työhön yhtäaikaisesti. Suuri osa ajasta kuluu teosta tarkkaillessa sillä Haarla pyrkii siihen, ettei korjaa jälkeään. Teosten raikkaus selittyykin tällä pitkällä ajatusprosessilla. En uskoisi että maalaukset hengittäisivät näin vapaasti kuin nyt, jos niitä olisi maalattu ns. liikaa, korjaten ja hioen. Fakta on, että puhtaat keltaiset säilyvät kirkkaina ainoastaan valkoisen kankaan päällä. Ja kirkkaita keltaisia (ja punaisia - ja muita värejä!) maalaukset pursuilevatkin. Haarla näyttää rakastavan värejä. Olen vaikuttunut värienergiasta jota jokainen maalaus tykittää minuun. Kokonaisuus on tarpeeksi kompakti, sellainen, jonka pystyy ottamaan täysillä vastaan.
"Maalaukset ajavat minut kriisiin päivittäin, niiden rajaton merkitys ja mitättömyys, mikä tekee niistä yksilöitä, joille kullekin heidän oma olemassaolonsa on kaikki kaikessa."
Viisi vuotta sitten Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta maisteriksi valmistunut Siiri Haarla on ehtinyt paljon. Viimeiset kolme vuotta hän on asunut Berliinissä. Nyt hän on palannut Suomeen, mutta työhuone on yhä Saksassa. Itseasiassa hänellä on kaksi työhuonetta, kummassakin maassa. Ryhmä- ja yksityisnäyttelyitä on kertynyt paljon molempiin maihin. Maalaustyyli on muuttunut vuosien varrella, mutta energisenä ja ekspressiivisenä se on minulle näyttäytynyt aina. Haarlan mielestä hänen maalauksensa ovat ennen olleet yksinkertaisempia.
Siiri Haarla tuntuu analysoivan tekemistään ja teoksiaan todella tarkasti ja syväluotaavasti. Hän kuvailee asettavansa itsensä kaaokseen maalatessaan ja ettei hänellä ole minkäänlaisia ennakko-odotuksia siitä, millainen syntyvän maalauksen pitäisi olla. Myös tämän näyttelyn teokset ovat syvään pohdiskeluun ajavia. On hämmentävää, että maalauksessa on Mona Lisa -maalaus, joka on signeerattu Haarlan nimellä. Ja että Museosaari -maalauksessa on Hitlerin rintakuvapatsas naistorson vierellä. Haarla haluaa olla käsittelemättä yhteiskunnallisia ja poliittisia asioita suoraan. Hän kiertää suoran kommentin asettamalla poliittisen ilmaisun jonkun muun tekemäksi. Museosaarella hirmuhallitsijan rintakuva on jonkun muun veistämä, ja se on esillä museossa, jonka konnotaatiot ovat taas omanlaisensa. Vaikkei Berliinin Museosaarelta tällaista rintakuvaa löydykään - saati mistään. Toisissa maalauksissa poliittinen sisältö on upotettuna niissä olevien maalausten sisään. Ikään kuin joku näkymätön, mahdollisesti anonyymi hahmo kertoo näistä asioista. Jos maalauksessa luettavassa lehdessä on poliittinen kannanotto, onko se silloin Siiri Haarlan vai kuvitteellisen sanomalehden toimittajan mielipide?
"Maalaaminen on itsensä paljastamista, ja se on todellisuuden paljastamista, samalla kun se on sen muuttamista, voiko se olla myös itsen muuttamista?"
Näyttelyn nimi on sanasta sanaan "minä olen Siiri Haarla", mutta kuka hän on? Ovatko maalaukset hänen sielunsa peili, avaako hän näissä itsensä kankaalle? Mitä tapahtuu silloin, kun jokainen kuitenkin reflektoi aina kaikkea näkemäänsä omien kokemustensa kautta? Onko Siiri Haarla maalauksensa, ja jokaisille silmille erilainen?
En tiedä kysymyksiin vastausta, mutta minusta Siiri Haarla on punk. Rohkea ja räväkkä, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Siiri Haarla - Ich bin Siiri Haarla
Galleria Huuto Jätkäsaari, L3 Makasiini, Tyynenmerenkatu 6
22.4.-7.5.
Tekstin tiedot pohjautuvat osin Siiri Haarlan näyttelystään pitämään luentoon Galleria Huudossa 26.4.
Kuvat: Anni Tuomi